Mallikerta 1-2019

Hehkuraita 3679 HELPPOJA VÄRJÄYSRAITOJA KAULALIINOIHIN Tee luonnonvalkoiselle villalankaloimelle loimenkääntötemppu! Luo yhden loimen sijaan kolme erillistä lointa, ja värjää niiden päät eri värisiksi. Jätä loimista keskikohtaa värjäämättä.Yhdistä loimet ennen tukille vetoa, mutta käännä keskimmäinen loimista ympäri. Värit vaihtavat silloin paikkaa, ja saat raidallisen loimen. Raidallisuus saadaan muodostettua myös yhdellä värillä. Värjää loimista vain toiset päät ja käännä keskimmäinen loimi ympäri kuten kahdella värillä värjätessäkin. Kaulaliinassa on käytetty kampavillalankaa, joka on pehmeää ja sileäpintaista. Paksu nelisäikeinen lanka muodostaa hauskaa pilkkukuviota sidosraitoihin. Harvaksi kudottu kangas kutistetaan kastelemalla ennen käyttöä, jotta langat pysyvät paikoillaan. Kangas tiivistyy vielä käytössä lumen ja raikkaan ilman vaikutuksesta. Toimikasraidat kulkevat kankaassa vain loimen suuntaan. Loimi- ja kudevaltaiset raidat vuorottelevat, ja ne on niisitty eri levyisiksi. Kuviosta tulee silloin elävä ja mielenkiintoinen. Pystyraidat näkyvät hyvin väriraitakohdissa, mutta kangas on kaunis myös yksivärisenä. Mallia voi muunnella helposti leveämmäksi. Levennä ja lisää raitoja, ja sovita malli vaikkapa shaaliin. Huomaa, että polkusia on vain kolme, joten kudonta on helppoa ja nopeaa. MALLISUUNNITTELU Marjatta Hirvi KUTOJA Kirsi Reilin Kaulaliina osavärjättyyn loimeen Koko valmiina 34 x 155 cm mallikerta 1/2019 5

RkJQdWJsaXNoZXIy Nzk5NTY3